Muihinkin uskonnollisiin paikkoihin kuin kirkkoihin voitaisiin tehdä vierailuja

Gurmann Saini osallistuu aktiivisesti yhteisönsä tilaisuuksiin. Hänen mielestään uskonto ei ole poissulkevaa. Hänelle Krishna-tietoisuus on rakkaudellista suhdetta Jumalaan.

Lapsuuteni päiväkodissa ja koulussa ei näkynyt mitenkään oma uskonnollinen identiteetti eikä sitä mitenkään tuotu esille keskusteluissa. Kotona uskonto näkyi ja teinkin havaintoja koulun ja kodin välillä. Sain uskontokasvatusta kodin lisäksi myös Krishna-liikkeen temppelissä. Näin lapsena uskonnolliset hahmot ystävinä. On tärkeää, että lapsen uskontotausta huomoidaan ja hän saa tilaa puhua omastaan, koska näin lapsi rohkaistuu luomaan omaa identiteettiä uskontonsa kautta. Vähemmistöuskontojen osalta näkyvyys voi olla jo muutenkin vähäistä. Päiväkodin ja uskonnollisen yhteisön yhteistyö voisi
parhaimmillaan olla ajattelumaailmojen jakamista ja näin globaaliin kansalaisuuteen kasvamista. Kun uskontoja ei lakaista maton alle vaan ne tuodaan näkyväksi dialogiin, päästään paremmin pois vastakkainasettelusta ja opitaan kunnioittamaan erilaisia katsomuksia.

Oman yhteisöni kautta keskusteluissa voisivat olla hyvät tavat ja toisten elävien olentojen kunnioittamisen tärkeys, väkivallattomuus, kasvisruoka ja puhtausstandardit: kuinka pidetään yleistä puhtautta yllä esim. keittiössä, omassa huoneessa, yleisissä tiloissa. Yhteistyötä voidaan tehdä esimerkiksi järjestämällä temppelivierailuja ja kertomalla uskonollisista juhlapyhistä harjoittajan tai osaavan opettajan kautta.

Gurmann Saini, kulttuurituottaja-opiskelija